Mutta missä viipyy loma?

Pikkuhiljaa tuntuu siltä, että pipo alkaa kiristämään eli loma tulisi todella tarpeeseen. Vielä pari viikkoa pitäisi jaksaa puurtaa, niin sittenpä. Kävin muuten alkuviikosta työhaastattelussa nuorisotiedottajan paikkaan, mutta kaikeksi onneksi en tullut valituksi enkä joutunut ikävään valintatilanteeseen nykyisen työpaikan ja uuden välillä. Opin kuitenkin taas itse haastattelutilanteesta muun muassa sen, että kannattaa selvittää haettavan jobin työnkuva ennen haastatteluun menoa. Ja ehkä myös sen, että kannattaa miettiä edes sekunti ennen kuin möläyttää suustaan jotain ihan käsittämätöntä soopaa. Että jos sitten hetken tuumailun jälkeen tajuaisi olla ihan fiksu ihminen. Paitsi ehkä se on mun kohdalla mahdottomuus, vaikka miettisi kokonaisen viikon...

Paitsi loman tarve, myös parisuhteen hoidon tarve alkaa tulla ajankohtaiseksi ihan näinä päivinä. Basistin kanssa on tullut tyhmääkin tyhmempiä riitoja (tai siis minähän se meidän perheessä riitelen, ei Basisti) ja varmaan ihan siitä syystä, että me nähdään nykyään niin harvoin. Lupasin tänään maksaa taas puolet vuokrasta Basistin tilille, johon se tokaisi että mitäs jos jättäisit tämän kerran maksamatta kun ei sua täällä edes ole näkynyt.

Niinpä.

Tänään oli vapaapäivä ja tuumailin illansuussa että josko sitä ehtisi kesäteatterissa käymään, mutta Basisti ehdotti että lähdetään ennemmin katsomaan Sarakallion päältä näkymiä järvenselälle. Sinnepä siis, metsän keskelle samoilemaan. Upeat maisemat oli kyllä, mutta en uskaltanut lähteä laskeutumaan kallion syrjää että oltaisiin nähty kalliomaalauksia, joten tyydyttiin vaan ihastelemaan maisemia. Sitä paitsi ollaanhan me nähty maalaukset vedeltä päin. On se jotenkin hienoa, että osa kyseisistä maalauksista saattaa olla jo 4000 vuotta vanhoja!

Viikonloppuna on luvassa oleilua apinatarhassa eli mökille olisi suunnattava. Mukaan lähtee työmaa eli Vaahteramäen Eemeli, sekä Ryövärintytär ja Hirvi-Ö. Onneksi Muumimamma ja Veljeni Leijonamieli ovat jo valmiiksi mökillä, ettei ihan yksin tarvitse koko apinaorkesteria johtaa.

Näkeekö muuten kukaan muu tässä kuvassa naaman kuin minä ja Basisti?

Kaipuu mökille

Päivät kuluu hukkaan. Tai toivottavasti ei hukkaan, mutta kiivaasti ne vaan soljuu ohitse kuin kevätauringon sulattama puro. Töitä, töitä ja töitä. Mutta kivaa on, kun ei tarvitse istua kotosalla neljän seinän sisällä mitään tekemättä, näkemättä tai kokematta. Töissä voi nimittäin oppia jotain. Eilen opin, että vaippa kannattaa laittaa lapsen housuun oikein päin. Pomokin ihmetteli, että miten olen voinut saada teipit kiinni kun muovipuoli on ollut pojan pyllyä vasten, mutta ihan hyvin se minulta onnistui. Ja vaippa ei siis tietenkään imenyt itseensä yhtään mitään :)

Kovasti odottelen paitsi kevättä myös ensi viikonloppua, kun pääsen pitkästä aikaa meidän omille rantuuksille ja saunamökin lämpöön. Voin helposti kuvitella mielessäni, kuinka tulen saunan kosteanlämpimästä sylistä höyryävänä terassille katselemaan kaunista järvimaisemaa illan jo tummetessa ja kuulen joutsenen keväisen kutsuhuudon joen suulla. Rannan tuoksu tuo aavistuksen keväästä ja minä juovun kaikista näistä aistimuksista.

No joo. Todennäköisesti joku harakka korkeintaan raakkuu jossain pihakoivussa ja ehkäpä joku isäntä valmistelee jo kevätkylvöjään levittämällä sianpaskaa pelloilleen. Se niistä aistimuksista :)

Silti ihanaa lähteä mökille!

Kuulumisia

Hitto kun työnteko haittaa tätä mun bloggaamista... Aamulla ei muka ehdi ja illalla ei muka jaksa. Oikeasti syy on ehkä siinä, ettei nyt meinaa löytyä mitään sanottavaa. Ei tosin sillä, että sitä sanottavaa olisi ennenkään ollut.

Kerronpa nyt sitten lyhyesti kuulumisia.

Töitä. Töissä käyn. Paitsi pari päivää olin tällä viikolla saikulla, kun iski taas kivan räkätaudin päälle. Olo oli kamala, mutta onneksi sai köllötellä sohvalla peiton alla ja katsella Basistin pelaavan pleikalla Resident Evil 4:ää. Lomautettujen huveja.

Kadonneen ovulaation metsästys. Ei suju. Viime viikolla aloitin tikuttamisen ja välissä vaihtui taas testin merkki, mutta ei. Edelleenkään ei tulosta. Tässä on aika monta kiertoa nyt tikutettu ja tasan KERRAN olen saanut näkymään oletetun ovulaation ajankohdan. Voi perse. Clomifen olisi tarkoitus aloittaa piakkoin, mutta niin kauan kuin ovulaatiota ei näy, en halua alkaa pillereitä popsimaan. Ihan kohta alkaa tulla sellainen olo, että hedelmälliset helvettiin. En halua kuulla teidän "vahingoistanne", siitä miten kerran oli alushousut samassa pyykkikorissa ja siitä se sitten lähti. Vittu.

Asumisjärjestelyt. Mättää. Minä istun yksin Muumimammalassa ja Basisti istuu toisaalla. Helevetin hienoa. Ensi viikolla Muumimamma palaa kuukauden kestäneeltä reissultaan ja sitten täällä on edes seuraa. Jos seuraksi lasketaan yksi puolikuuro mummo ;) Taloa ei ole tiedossa vieläkään ja tuskin tulee sellaista edes ostettua. Ikinä. Tällä vauhdilla. Ollaan tuomittuja asumaan kälysissä vuokrahelveteissä hamaan hautaan asti.

Mitäs muuta. Ei muuta. Siinä pähkinänkuoressa tämä niin kutsuttu elämäni.

Hölmö hymyilijä

On se perkele niin, että kun sitä unta tarvitsisi niin sitä ei saa.

Nimimerkillä Heräsin puoli kuudelta vaikka ei olisi tarvinnut


....

Yksi lisä työn positiivisiin puoliin:

Huomasin kuluneella viikolla, että töistä lähtiessäni kohti parkkipaikkaa minua alkoi hymyilyttää kummasti. Syynä oli tietysti se, että tiesin Basistin odottavan minua parkkiksella. Samanlainen tunne syntyi meidän seurustelun alkuaikoina, kun olin Seinäjoella koulussa ja kuljin viikonloppuisin Basistin kainaloon. Junassa matkustaessa alkoi väkisinkin hymyilyttää! Mitä lähemmäs juna toi kotia, sitä leveämpi hymy valtasi naaman. Ja sitä hymyä ei ihan oikeasti pystynyt pyyhkimään kasvoilta vaikka kuinka yritti.

Eli jos nyt joku muistaa nähneensä Seinäjoki-Jyväskylä -junassa erittäin hölmösti hymyilevän, rauhattomasti kiehnäävän tyttöihmisen vajaat 8 vuotta sitten, niin se todennäköisesti olen ollut minä...

Ja vielä lopuksi liitän tähän kuvan, jonka Susikairan akka lupasi minulle palkinnoksi addiktioiden paljastamisesta. Kiitos Susikairan akalle!

Työn raskaan raataja

No nyt on Purppura vähän väsynyt. Kiva putki töitä, kun viime keskiviikko oli vapaa ja tuleva torstai myös. Vaan ei pidä valittaa, kun on töitä saanut! Reilun viikon kestänyt räkätauti on myös osaltaan vaikuttanut olotilaan, kun öisin ei ole saanut nukuttua kunnolla eikä päivisin ole jaksanut rykimiseltään ja rään eritykseltään juuri mitään tehdä. Vaahteramäen Eemelikin on alkanut nyt testaamaan rajoja ja eilen ottikin jo aika koville, kun poika totesi ettei oikein tykkää minusta. Rouva Johtajatar oli kyllä myöhemmin kuoroharjoituksissa sitä mieltä, että hommat on hoidettu hyvin juuri siinä tapauksessa, että Eemeli moittii eikä tykkää.

Perjantaina pukkaisi kuoroesityksen ensi-iltaa, ja pikkiriikkinen paniikki alkaa jo hiipiä sisuksiin. Pari biisiä on vielä "pienehköä" hiomista vaille, ja pelottaa josko omat (ja vähän muidenkin) tekstit on ihan varmasti hallussa... Keikan jälkeen tyrkkäisi karonkkaa, mutta miten ihmeessä sitä jaksaa heilua?

Minulla on sitäpaitsi kamala ikävä Basistia.

I will survive

Puuh. Ensimmäisestä työpäivästä selvittiin hengissä, mitä voitaneen pitää ihan hyvänä saavutuksena. Päällyspaita tosin repesi aika pahasti ja aluspaita oli lopulta ihan kuolassa, mutta muita vahinkoja ei sattunut. Selkä kyllä valitti pitkästä päivästä ja liiasta istumisesta, mutta Basistin antama rentouttava kokovartalohieronta helpotti tilannetta loppiaisena. Buranaa on syöty paljon. Henkisesti olen kuitenkin melko vireä, ja aion uskaltautua tänään töihin toiseksi päiväksi. Heh.

Mun hoidettava poika näytti parasta puoltaan ja oli todella suloinen. Enemmän mietitytti pienryhmäkodin muut asukit, että miten ihmeessä niiden kanssa tulee toimia. Yritin seurata muiden hoitajien suhtautumista lapsiin, ja eiköhän se ala helpottaa kun oppii tuntemaan vähän kutakin persoonaa paremmin. Lapsia talossa (tai siis meidän osastolla) on yhteensä kuusi, ja kaikki on kyllä ihan omanlaisiaan persoonia. Mun poika on selkeästi "paremmassa jamassa" kuin muut, joten eiköhän meillä löydy yhteinen sävel nopeasti. Paitsi että se ei tykkää kovin paljon musiikista eli se siitä yhteisestä sävelestä :D Ristin mun pojan muuten tässä ja nyt Vaahteramäen Eemeliksi, kun sillä on vissiin tapana keksiä kaikenlaisia metkuja ajankulukseen. Pienoisella paniikilla odottelen ensimmäistä yhteenottoa :)

Ensimmäistä työpäivää innokkaana odottaen

Istun kylmännihkeänä Muumimammalassa ja nakerran hermostuneena kynsiäni. Huomisaamuna pitäisi olla virkeänä ja iloisella sekä oppivaisella mielellä uudessa duunipaikassa. Tämä tuskin tulee tapahtumaan, sillä todennäköistä on, että raahaudun silmät puoliummessa ihan liian kovassa pakkasessa töihin äkäisenä unenpuutteesta. Meikäläinen on kuin pieni lapsi, ihan sama mitä "jännää" seuraavana päivänä tuleekaan tapahtumaan (esimerkiksi jouluaatto, hammaslääkäri, reissuun lähtö jne.) niin takuuvarmaa on se, että minä en nuku. Ainakaan paljon, enkä taatusti hyvin.

Sain aamulla tekstiviestin uudelta pomoltani (tai siis Rouva Johtajattarelta, joksi hän pyysi itseään jatkossa kutsumaan), jossa hän kertoi huomisaamun palaverin alkavan valokuvauksella. Soitin paniikissa, että ei kai sitä nyt tarvitse ruveta meikkaamaan ja tälläämään, jolloin Rouva Johtajatar (jolta pyydän tässä "nimittelyä" anteeksi, mutta kun kerran käski itse kutsumaan itseään noin!) rauhoitteli ja sanoi kuvan tulevan vain työpaikan keittiön seinälle, josta lapsien on helppo hahmottaa seuraavan päivän töihin tulijat. Työvaatteiksi kuulemma kannattaisi valita jotain rentoa ja mukavaa. Tyytyväisenä pakkasin kotona kassiin verkkarit, villasukat ja rottien pureskeleman fleecetakin. Tulin Basistin kyydillä tänne Muumimammalaan yökylään, koska tästä on mukava muutaman minuutin kävelymatka töihin, parempi kuin 25 km:n matka helevetin mutkaista tietä, kuten kotoa olisi. Päästyäni Muumimammalaan sain uuden viestin Rouva Johtajattarelta:

-Ai niin, unohdin sanoa että tuleehan se kuva sitten meidän nettisivuille, jossa esitellään henkilökunta.

Ei meikin meikkiä mukana, tukka suttuisilla kiehkuroilla kuin parhaankin sänkypainin jälkeen ja virttyneet verkkarit kassissa. Great. Aivan mahtavaa. Ja ei, en ole pinnallinen, mutta zombien näköinen hoitoapulainen ei varmaan herätä luottamusta "hoitokodin" nettisivuilla...

Tosin minkäs sitä naamalleen mahtaa :D

Työpaikasta

No niin, täytyy nyt hieman valaista tätä mun tulevaa duunia. Eli minusta tulee hoitoapulainen. Pääsin palkkatuella töihin kehitysvammaisten lasten ja nuorten pienryhmäkotiin, ja aloitan työskentelyn siellä tammikuun alussa. Toimin ensisijaisesti 9-vuotiaan pojan vierihoitajana ts. vähän niin kuin henkilökohtaisena avustajana. Ei ihan vastaa mun kulttuurialan koulutusta, mutta liippaa kuitenkin tarpeeksi läheltä. Ohjaajanahan siinä tavallaan myöskin toimitaan, kun järjestetään kaikkea (kivaa) tekemistä lapsille.

Allekirjoitin työsopimuksen keskiviikko-iltana kuoroharjoituksissa. Työ on määräaikainen ja vuoden mittainen. Neljän kuukauden koeaika. Työyhteisössä on pääosin tuttuja ihmisiä, ja pomoina kaksi kuorokaveria. Työpaikka on kodinomainen, ja kaikki siivoukset ja ruoatkin tehdään itse. Ei siis mitään laitosmaista "liukuhihnatyötä". Työaika kouluvuoden aikana tulee olemaan enimmäkseen klo 12-20 ja joka kolmas viikonloppu on vapaa.

Jännittää jo tulevat haasteet. Työ on ihan erilaista, mitä olen aiemmin tehnyt. Kokemusta ei ole myöskään erityislapsista, joten työ tulee olemaan taatusti haastavaa. Yritän kuitenkin pitää yllä positiivista ajattelua, että kyllä minä pärjään! Ryövärintytär ( 7 v.) oli sanonut Muumimammalle, että kyllä se täti tulee pärjäämään siellä, kun se on niin kipakka. Ilmeisesti sillä oli mielessä kaikki mun komentelut... :D

Se siitä. Kiitos vielä kaikille peukuttamisesta ja onnitteluista. Nyt keskitytään nautiskelemaan vapaapäivistä, ja Joulun odotuksesta -ja yhdessäolosta Basistin kanssa. Todennäköisesti ei tulla näkemään päivittäin ensi vuoden aikana, sillä työpaikka on vanhassa kotikaupungissani ja aion asettua Muumimammalaan työviikkojen ajaksi. Vaikeuttaa muuten meidän vauvaprojektia, ja se on ainoa asia joka tällä hetkellä vähän harmittaa. Mutta jospa siinä käy niin kuin tuleva pomo kerran sanoi, että kun saa ajatukset pois koko asiasta niin sitten voikin yllättäen napsahtaa :)

Minä toivottelen kaikille oikein hyvää ja rauhaisaa viikonloppua. Me mennään Basistin kanssa Appiukon mökille takkatulen loimuun...