Talon hankkimisen vaikeudesta

Otetaan tyttö ja poika. *Sanon heitä tytöksi ja pojaksi, koska sitä he oikeasti ovat, henkisesti keskenkasvuisia nulikoita. Eikä mainita siitä mitään, että ulkokuori on kyllä ehtinyt hyvin rappeutumaan fyysisen iän mukana.* He haluavat oman kodin. Omakotitalon. Käydään talonäytöissä noin 6 vuoden ajan. Lähes jokaiseen taloon tuo impulsiivinen ja tunteellinen höpsö naisenalku olisi valmis muuttamaan *jopa lähestulkoon selvistä homevaurioista huolimatta*. Mies tuumii ja hohhailee.


Käydään pank(e)issa. Ensimmäisen sisustusleikekirjan *joka tosin jäi tekemättä ihan valmiiksi asti* tyttö raapi innoissaan kasaan 7 vuotta sitten ja silppusi samalla kuorma-auton lavallisen sisustuslehtiä. Turha kai mainita, että kyseiset sisustukset ovat jo auttamattomasti vanhanaikaisia. Mutta ei siis tietenkään tarpeeksi vanhanaikaisia ollakseen hienoja...


No joo. Mies jatkaa tuumailujaan ja esittää välillä ärsyttäviä *= järkeviä* perustelujaan, miksei juuri nyt voida hankkia kulloinkin kyseessä olevaa vanhaa taloa.


Lisätään vielä soppaan anoppi, joka yrittää saada nuortaparia ostamaan asunnon *niin, nimenomaan asunnon, ei taloa* paikkakunnalta, jossa tyttö ei halua asua. Ja appiukko, joka hokee että kyllä nuorenparin pitäisi saada oma asunto, mutta mikään kolmea vuotta vanhempi ei kelpaa *joo-o, nuorellaparilla kun on kertynyt tuota varallisuutta niin paljon, että tottakai mielessä on muutaman sadan tuhannen arvoinen 200-neliöinen kivitalo järven rannalla*. Ja tytön veli, joka hössöttää ja suunnittelee remontit taloissa valmiiksi *omalla HYVIN huolettomalla ja omintakeisella rakentamistyylillään* vaikkei ole taloja nähnytkään. Plus kaikki muut tarinaan kuulumattomat, mutta asioihin puuttuvat sivuhenkilöt.


Joka talonäytössä tyttö muuttuu entistä kiukkuisemmaksi ja turhautuneemmaksi. Toive omasta kodista ei tule ikinä toteutumaan. Nuoripari jopa riitelee pari kertaa *mikä ei ole kovin tavallista* ja tyttö mököttää ja jättää pari suunniteltua talonäyttöä väliin pojan houkutteluista huolimatta. Enää ei viitsi edes suunnitella, minkälaisen sisustuksen haluaisi sitten joskus, koska se joskus tuntuu niin kaukaiselta ja epätodennäköiseltä ajatukselta.


Kunnes eräänä päivänä bongataan Talo. Käydään kurkkimassa paikat ja *jälleen kerran* tyttö ihastuu ikihyvikseen. Poika myös, mutta alati järkevään tapaansa miettii tytön mielestä taas liiankin järkevästi. Poika ottaa kuitenkin yhteyttä pankkiin ja käydään siellä kääntymässä laina-lupaus taskussa. Uusi vierailu Taloon ja kirjallinen ostotarjous myyjälle. Tyttö ei edelleenkään jaksa miettiä mitään järkevää, vaan haaveilee mihin ripustaisi jouluvalot ja niin edelleen. Poika taas miettii tulevan remontin kustannuksia ja omia voimavarojaan yöt läpeensä ja valittaa remonttiväsymystään, vaikkei yhtä ainoaa naulaa ole vielä seinään lyöty. Ja eihän Talo ole vielä edes heidän omansa!


Joka tapauksessa, myyjä hyväksyy ostotarjouksen. Tyttö kimpoilee pitkin seiniä. Poika ei tyylilleen uskollisena paljon hötkyile. Ensimmäinen sanaharkka käydään siitä, tuleeko vanha kirjahylly uuteen kotiin vai ei *EI tosiaankaan tule*. Ja sitten kaikki on enää kiinni rakennustarkastajan kuntokartoituksen tuloksesta.


Tyttö ei silti uskalla vielä kunnolla toivoa. Katselee sisustuslehtiä, mutta ei näe. Eikä päässä pyöri mitään järkevää *mikä ei siis ole uutinen kenellekään*. Mihin hävisi kaikki ideat vuosien varrelta? Pää raksuttaa ihan tyhjää. Ei uskalla taas innostua ja pettyä.


Jospa tämän viikon jälkeen selviäisi jotain ja tyttö pääsisi piinasta!


Laitanpa tähän vielä kuvan takapihamme kukkamerestä. Onko hullua päästää voikukat rehottamaan? Ne nyt vaan on jotenkin niin kesäisiä, ettei osaa ruveta ajelemaan niitä poiskaan.


Ajankäyttöä

  • Pankissa käyty (5 min.)
  • Hermoiltu on (n. 8 h)
  • Talo käyty katsastamassa uudelleen (1 h)
  • Kirjallinen tarjous jätetty myyjälle (15 min. pähkäilyineen)
  • Itkut tirautettu (3 min.)
  • Haaveiltu (n. 20 min. tähän asti)
  • Panikoitu (ei pahasti)
Eli nyt peukut ja varpaatkin pystyyn, jospa se vuosikausien haave omasta kodista toteutuu vihdoinkin...

Vastauksia haasteeseen

Susikairan akka otti ja haastoi, joten tässäpä taas lisäinfoa meikäläisen elämästä.

Neljä työtä, joita olen elämäni aikana tehnyt:

- Taidenäyttelyn valvoja. Joo, olin kuin Mr Bean elokuvassaan taidemuseon intendettinä eli suurimman osan ajasta nukuin "vastaanottotiskin" päällä kirja posken alla. Maailman helpoin työ. Paitsi että olihan se aika vaikeaa valvoa.

- Myyjä Ärrällä -ja vihasin joka sekuntia. En jaksa laskea montako sekuntia sisältyy kahteen piinaavaan kuukauteen, aika monta. Piti pitää keltaista paitaa sinisen liiviällötyksen alla. Tsiisus, keltainen paita!!!

- Kulttuuriohjaaja kunnan kulttuuritoimessa. Tätä työtä haluaisin tehdä vielä tulevaisuudessakin, mun oma ala.

- Maaseutumatkailun teemaohjelmahankkeen kampanjakoordinaattori. Hahahah, tämä oli ihan pakko laittaa, kun tuo sanajanahirviö on niin kammottava :)

Neljä televisio-ohjelmaa, joita tykkään katsella:

- Teho-osasto

- 24 (aina silloin kun se tulee)

- Gilmoren tytöt

- Idols ja American Idols

Neljä paikkaa, joissa olen ollut lomalla:

- Mökillä. Omalla ja kavereiden :) Kaikki lapsuuden kesät vietin mummon (ja joskus serkkulikkojen) kanssa mökillä.

- Dragsfjärdissä. Eno asuu siellä. Taalintehtaalla (Dalsbruk) tuntee olonsa aina ihan turistiksi kun ei oikein tuota ruotsinkieltä osaa praatata.

- Vantaalla. Enon luona. Pienenä oli niin ihanaa, kun eno perheineen asui keskellä Hakunilaa. Voi että olisi ollut ihanaa asua kerrostalossa niin kuin hekin! Ja niillä oli kylpyammekin...

- kotona. Yleensä ei ole varaa matkustaa minnekään :( Silloin täytyy tehdä mentaalimatkoja sinne sun tänne. Onneksi on vilkas mielikuvitus!

Neljä internet-sivua, joilla käyn melkein päivittäin:

- blogit

- sähköposti

- etuovi.com

- nettiasunto.fi

Neljä lemppariruokaani ovat:

- kanaa punaviinikastikkeessa (aura)kermaperunoilla

- rakuunakanaa ja italialaista risottoa

- kaalilaatikko

- kanaa riisipedillä

Neljä paikkaa, jossa olisin mieluummin nyt:

- omassa talossa, omassa kodissa (tänään mennään lainaneuvotteluihin -taas)

- omalla mökillä

- Basistin mökillä

- jonkun mökillä

Että näin. Nyt täytyy alkaa etsimään palkkakuitteja ja muuta sellaista. Pitäkää peukkuja, että saadaan laina!

Vanhoja pitsejä (ilman arsenikkia)

Intouduin eilen vihdoin ja viimein värjäämään pitsiliinoja, joita olen ostellut kirppiksiltä ympäri Suomen viime vuoden aikana.


Tarkoitus olisi sommitella nämä pohjakankaan päälle yhteen neulottuna päiväpeitoksi Muumimamman makuukammariin mökille. Nuo eilen värjätyt liinat olivat pääosin valkoisia tai hyvin vaaleita, ja väri on oikeasti hieman syvemmän violetti kuin kuvassa. Niistä tuli kuitenkin hauskasti erisävyisiä, mikä on vaan plussaa mun mielestä. Laitoin pesukoneeseen koemielessä myös pari vähän tummemman väristä liinaa, mutta ne värjäytyivät enemmän ruskean sävyisiksi, joten täytyy vissiin ennen seuraavaa värjäysurakkaa valkaista pussillinen värikkäitä liinoja. Harmi vaan, että siten eri sävyt eivät korostu, vaan kaikista tulee (luultavasti) suht samaa sävyä. Paitsi toki kyllä eri langasta virkatut pitsit värjäytyivät ainakin tässä ensimmäisessä erässä hieman erisävyisiksi, vaikka olivatkin puhtaan valkoisia alunperin. Niin ja voihan sitä hieman kikkailla väriaineen annostuksella. Paketissa luki, että annos riittää värjäämään 600 g kangasta syvän violetiksi, mutta vaaleamman sävyn saa laittamalla 1200 g kangasta. Eilen värjäsin 900 g liinoja yhdellä väripaketilla.
Että näin. Päiväpeittoprojekti jatkuu tulevaisuudessa.
Tänään mennään ennen kuorotreenejä katsomaan yhtä myynnissä olevaa taloa. Rakennettu 1938 ja melko pieni, mutta myyjä kertoi rakennusoikeutta olevan jäljellä vielä reilusti yli 100 neliötä. Käydään siis kurkkaamassa!

Kauniita kuvituksia

Viime viikonloppu hurahti mökillä, tosin työn merkeissä. Otettiin Vaahteramäen Eemeli eli meikäläisen työmaa mukaan maaseudun rauhaan. Ja melko rauhallista olikin. Tehtiin yhdessä puutarhahommia ja vähän puusavottaakin. Istutettiin äitienpäivän kunniaksi Muumimammalle hankitut syyshortensia, lumipalloheisi ja alppikärhö, ja vähän kuunliljoja ja syysleimuja. Melkein kuin olisi vapailla ollut!

Ja joo, ovulaatio osui tietenkin viikonloppuun. Mutta pitkästä aikaa sain tikun näyttämään plussaa eli jee, eihän sitä tiedä jos vaikka pulla(t) olisikin jo uunissa...
Leipomuksista tulikin mieleen, että kirppiksiltä on joskus tarttunut mukaan vanhoja Kotiliesiä, ja onpas kokoelmaa kartuttanut myös Täti Monika. 1930-1950 -lukujen lehdet on mun mielestä ihan helmiä: on kodinhoitoa, puutarhanhoitoa, ihonhoitoa ja ties mitä. Mainokset on ihan parhaita, samoin Isoäidin palsta, jossa lukijat kysyvät mm. ihmissuhdeongelmistaan ja Isoäiti neuvoo. Heh. Ja ehkä näin lama-aikana (yök, nyt minä sen perkeleen sitten suustani päästin, vaikka en halua edes ajatella koko asiaa) voisi ottaa lehdistä vinkkejä tiukkaan taloudenpitoon, sota-aikana kun se vasta pula on ollutkin. Joka tapauksessa, otin kuvan muutamasta lehden kannesta, jotka aion jossain vaiheessa laittaa kehyksiin. Martta Wendelinin kuvittamat kannet ovat todella kauniita ja sopivat väreiltään ja tunnelmaltaan erinomaisesti mökin keltaiseen kammariin...








Täytyy vaan jostain löytää sellaiset kehykset, joihin mahtuu koko lehti. En haluaisi rikkoa lehtiä leikkaamalla kannet irti.

Sormuksia, sormuksia ja ovulaation odottelua

Taisinpa tuossa eräänä päivänä luvata kuvan sormuksesta, jonka huusin Huuto.Netistä. Kuva seuraa tässä:




Sormuksen kivi on lähestulkoon musta ja raidat valkoiset. Kuvassa näkyvä ruskea sävy raidoissa ei juurikaan erotu paljaalla silmällä. Ihan kiva arkisormus minusta. Kivi on hitusen pienempi kuin aiemmin kirpputorilta löytämäni aarre, josta olen jo aiemmin laittanut kuvan, mutta laitan nyt uuden kun tuli parempi otos:





Tämä ruusukvartsisormus on ehdoton lemppari, se on melko suuri ja siten aika näyttävä.

Ensimmäinen Clomifen-kuuri on takana ja nyt odotellaan ovulaatiota. Kuurin kaksi ensimmäistä päivää kärsin vatsakrampeista ja muutamia päiviä myöhemmin tuli satunnaisia kuumia aaltoja (kiitos Sonjalle, että osasin varautua). Tänään pitäisi aloittaa ovulaation mittaaminen, mutta kun heräsin aamulla vatsakipuihin niin tuli mieleen, että onkohan mittaus jo myöhäistä. Hmm. Koitetaan nyt kumminkin...

Treffasin eilen Heltsua ja käytiin syömässä Sohwissa. Yllätin itseni ja otin hieman erilaisen annoksen kuin normaalisti ravintolassa (eli kanaa punaviini- tms. kastikkeessa ja kermaperunoita). ((Ja joo, tiedän että olen mielikuvitukseton.)) Joka tapauksessa, valitsin listalta Party-Party Chickin, jossa oli vuohenjuustolla gratinoitua broilerin fileetä, raikasta vadelmakastiketta, balsamicokasviksia ja pinaattiriisiä auringonkukansiemenien kera. Ja hyi yök. Vuohenjuusto maistui ihan märältä villasukalta! Onneksi Heltsu tarjosi kanaleipää ja tikkuperunoita omalta lautaseltaan, joten ei tarvinnut nälkäisenä poistua paikalta. Mutta siis joo, kyllä se tuttu ja turvallinen annos voittaa kaikenlaiset erikoisuudet.

Nimimerkillä Jatkossakin kaavoihinsa kangistunut, mutta tyytyväisen kylläinen Purppura