Rakas ystävä lähti yllättäen ehtimättä hyvästellä. Nyt hän on kylmässä huoneessa, kaukana poissa, tuolla jossain.
Enää ei kukaan sieppaa minua samalla tavalla karhumaiseen syleilyynsä, ei moiskauta suukkoa poskelle nauraen, ei kutsu minua iloisellä äänellä itse antamallaan lempinimellä, jolla kukaan muu ei minua ole kutsunut. Poissa ovat yhteiset ilon hetket, surun hetket, hiljaiset hetket.
Niin poissa hän on.
Kerran lohdutin häntä yön mustina tunteina jonkun viisaan lausumilla sanoilla, joista nyt on lohtua minulle itsellenikin:
Älä sure sitä, että yhteinen aika on mennyt, vaan iloitse siitä että se on ollut.
Ja niin minä iloitsen!
Älä turhaan kauhistele eron hetkiä.
Hyvästit ovat tarpeen, jotta sinä ja ystäväsi
voitte kohdata uudestaan.
Ja jälleennäkeminen, joko hetkien
tai elinaikojen jälkeen
tapahtuu vuorenvarmasti niille, jotka ovat ystäviä.
(Richard Bach kirjassaan Illuusio: Vastahakoisen messiaan seikkkailut)
Ikävä on jo nyt.
Semmoinen teksti lähti paikallislehteen :)
9 vuotta sitten
4 kommenttia:
Otan osaa. Olen niin pahoillani menetyksesi johdosta.
Richard Bach tietää mistä puhuu..tuosta värssystä olen itsekin saanut lohtua monestikin. Piti kilauttaa sulle tässä iltamassa että miten siellä jaksellaan, soittelen huomenissa kun tuo kello vilahti näin pitkälle. *vilkuttaa ja haliruttaa*
Voi miten tyhjiltä tuntuvat kaikki sanat, joita yrittää tänne kirjoittaa.
Otan osaa suruusi. Toivon sinulle jaksamista ja lohduttavia enkeleitä ympärillesi.
Kiitos, kyllä tämä tästä. Onneksi jäi paljon mukavia muistoja!
Lähetä kommentti