Hääressiä

Juhlafiilis. Kuten aiemmasta postauksesta voisi joku fiksu päätellä, on ollut vähän suru puserossa. Tänään kirjoitin adressia ja itkuhan siinä tuli taas. Mutta elämä on kuin vuoristorata (ihan itse keksin tuon hienon vertauksen) joten nyt pitäisi sitten nostattaa fiilikset kattoon ja suunnata ajatukset kohti iloista perhetapahtumaa, eli Basistin systerin häitä. Jotka ovat jo huomenna. Juhuu!

Muuten siis erittäin kiva saada ajatukset pois kaikesta synkeästä, mutta viimeiset kaksi päivää olen ollut saikulla ja oksentanut ja ripuloinut suolistostani ulos kaiken mahdollisen, joten paitsi että ainaiset pukeutumisongelmat ahdistaa, myös sen jännittäminen, tuleeko keikurat housuun kesken papin aamenen vetää pikkuisen hiljaiseksi. No, niin kuin mainio tarinankertoja ja laulaja Jaakko Teppo aikoinaan lauloi: "Kuokkavieraaks aion mennä minä päissään, kostan Hilimalle ja pierasen häissään..."

No. Imodiumilla mennään ja yritetään pitää juhlaruoka sisuksissa :)

Pukeutumisongelmista puheen ollen, se musta säkki jonka ostin vajaa kaksi viikkoa sitten, ei jostain syystä istu päälle ollenkaan (asialla ei ole mitään tekemistä sen kanssa, että olen lihava ja muodoton eikä myöskään sen kanssa että olin hirveästi kipeä ja kuumeessa kun päädyin paniikissa ostamaan kyseisen mekon kierreltyäni kaikki mahdolliset ja mahdottomat kaupat läpi ja kokeiltuani noin viittäkymmentä kolttua joista suurin osa ei edes mahtunut päälle). Viikko sitten ostin mekkoa varten "hienot" puuhelmet kaulaan ja ranteisiin, ja ne nyt ei ainakaan sovi juhlakostyymiin. Eli uusiksi meni korujen osalta. Mekko on pakko laittaa kun ei muutakaan ole. Shit (kirjaimellisesti).

Asiassa iloista on se, että tukkaongelmia EI PITÄISI syntyä. Menen nimittäin kampaajalle laitattamaan jonkunnäköisen tötterön ja samalla saan meikinkin naamaa kaunistamaan. Kampaaja/meikkaaja kysyi etukäteen, että tehdäänkö vahva meikki. Totta munassa, mitä enemmän pakkelia sen parempi on lopputuloksen PAKKO olla!

Juhlimisiin ystävät.