Personal Cultural Trainer

Joo-o. Kyllä se työnteko vaan rasittaa näin äkikseltään... Ei muuten, mutta kun on tottunut suurinpiirtein vaakatasossa aikaansa kuluttamaan (älkää nyt kuvitelko mitään irstasta!!!), niin jo pelkkä pystyssä oleminen saa selän naukumaan ja valittamaan. Jumpattu on, samoin popsittu useita kourallisia pillereitä. Keskiviikoksi sain ajan hierojalle, josko se sitten auttaisi kramppaaviin lihaksiin ja sitä kautta myös koko ruotoon.

Joka tapauksessa, hengissä ollaan edelleen! Vaahteramäen Eemeli on toistaiseksi ollut melko mussukka mua kohtaan, joten suuremmilta yhteenotoilta on vielä vältytty. Tänään käytiin naapurikaupungissa teatterissa katsomassa lastennäytelmä Sotta Pyttynen ja Eemeli tuntui eläytyvän ihan kivasti kyseiseen kulttuuripläjäykseen.

Ajattelin muuten oman työstatukseni niin, että kun mun virallinen titteli on hoitoapulainen, niin mun mielestä teen kuitenkin tavallaan ihan oman alani töitä, jos esimerkiksi ajatellaan kulttuuriohjaajan ohjaavan yksittäistä henkilöä kulttuurin pariin :) Ja eikös sisällöntuotantoa ole sekin, että tuottaa kulttuurista sisältöä yksittäisen henkilön elämään? Eli näin järkeiltynä mä olen itse asiassa Eemelin Personal Cultural Trainer, eikö vaan?

Että näin. Tekstistä ehkä huomaa, että takana on iltavuoro ja jonkun pitäisi jo kohta mennä nukkumaan... Sen verran kerron kuitenkin vielä, että vauvantekoprojekti ei edisty tässäkään kierrossa. Viime viikolla aloin tikuttamaan (ovulaatiotestausta siis), kunnes alkoi runsas vuoto pari viikkoa etuajassa. Eli ei ovulaatiota, ei vauvaa. Pöh.